Rukouksen apostolaatti 2010/01 Böneapostolatet

Tammikuu Että nuoret oppisivat käyttämään sosiaalista mediaa henkilökohtaisen kasvunsa tueksi ja yhteiskunnan palvelemista varten. Että kaikki Kristukseen uskovat ymmärtäisivät, että ykseys kristittyjen kesken on välttämätön evankeliumin tehokkaaksi julistamiseksi. Januari Att ungdomarna får växa och mogna och på ett klokt sätt använda sig av modern kommunikationsteknik. Att de kristna lever i sann gemenskap, så att de [...]

Paavin kimppuun käytiin jouluyön messun alussa

Mielenterveysongelmista kärsivä nainen hyökkäsi Pietarinkirkossa jouluyön messun alkukulkueen aikana paavi Benedictuksen kimppuun. Turvamiehet saivat naisen onneksi kiinni ennen varsinaista kontaktia. Nainen sai kuitenkin kaadettua paavin, joka ei kuitenkaan loukkaantunut tapahtumassa, vaan jatkoi kulkuetta ripeästi ja vietti messun. Samassa tilanteessa kaatunut kardinaali Roger Echegaray sen sijaan jouduttiin viemään sairaalahoitoon. Joidenkin tietojen mukaan hänen reisiluunsa olisi murtunut. KATT/Kath.net/corriere.it/RAI [...]

Urbi et orbi -siunaus

Joka vuosi paavi antaa juhlallisen Urbi et orbi -siunauksen Rooman kaupungille ja koko maailmalle joulupäivänä ja pääsiäissunnuntaina. Siunauksen sanamuoto on täällä. KATT

Piispan joulutervehdys

Rakkaat hiippakuntalaiset Kirkossamme on meneillään paavi Benedictus XVI:n julistama ”Pappien vuosi”. Se alkoi Pyhän Sydämen juhlana 19.5.2009 ja päättyy niin ikään Pyhän Sydämen juhlaan 11.6.2010. Paavin tarkoituksena on osoittaa pappeuden suuri merkitys kirkolle ja ylipäätään kaikille ihmisille. Hän haluaa vahvistaa pappeuden arvostusta ja herättää uusia pappiskutsumuksia. Sattumalta hiippakunnassamme on tarjoutunut tilaisuus viettää pappien vuotena sekä [...]

Tiedotuskeskuksen toimisto joulutauolla

Katolisen tiedotuskeskuksen toimisto on joulutauolla ja palaa normaaliin aukiolojärjestykseen 4.1.2010. Kiireellisissä asioissa ottakaa yhteyttä sähköpostilla osoitteeseen info@catholic.fi tai lähimpään seurakuntaan. Hyvää joulua! The Catholic Information Centre is closed for Christmas. It will be open again on Jan 4, 2010. In urgent matters, please email us at info@catholic.fi or contact your nearest parish. Merry Christmas!

Fides 2009/14: Usko ei ole tarkkailijan asia

Vuosikymmenien aikana tarkkailijoiden joukko on hyvällä vauhdilla kasvamassa. Heidän osansa on tullut yhä tärkeämmäksi suurien päätösten valmistelussa. Tärkeimpiin kirkolliskokouksiin on jo pitkän aikaa ollut tapana kutsua mukaan tarkkailijoita toisista kirkkokunnista. Heidän tehtävänsä on kuunnella tarkasti kokouksissa, kirjoittaa ahkerasti raportteja ja tiedottaa tapahtumat ja tunnelmat edustamalleen järjestölle. Esimerkiksi Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tarkkailijana oli [...]

”Katolinen” Raamattu vihdoin saatavissa suomeksi

Tänä vuonna olemme saaneet todella valtavan adventti- ja joululahjan. 25.11. julkaistiin nimittäin vihdoin ”katolinen” Raamattu. ”Katolinen” lainausmerkeissä siksi, että kyseessä ei ole katolilaisten kääntämä eikä julkaisema Raamattu, mutta kuitenkin katolisen kaanonin mukainen Raamattu. Kirjapajan julkaisema ”Apokryfillinen Raamattu” sisältää seitsemän ns. deuterokanonista Vanhan testamentin kirjaa, joiden inspiraation protestantit hylkäsivät reformaatiossa: 1. ja 2. Makkabilaiskirjan, Juditin, Tobitin, [...]

Katolisen kirkon ja Venäjän välit myötätuulessa

Kehitys katolisen kirkon ja sekä Venäjän valtion että maan vaikutusvaltaisen ortodoksisen kirkon väleissä on viime aikoina ollut poikkeuksellisen suotuisaa. Tästä on merkkinä toisaalta se, että Venäjän federaation presidentti Dmitri Medvedev vieraili joulukuun alussa Vatikaanissa, jossa hän tapasi paavi Benedictuksen. Vierailun pääteema oli suurlähettilästason diplomaattisuhteiden solmiminen Pyhän istuimen ja Venäjän federaation välille. Hiljattain myös katolisen kirkon [...]

Paavi Brasilian piispoille: Varokaa vapautuksen teologiaa!

Tavatessaan yhden ryhmän Brasilian piispoja näiden ad limina -vierailun yhtey­dessä paavi Benedictus XVI varoitti heitä marxilaisen vapautuksen teologian vaaroista ja huomautti, että sillä on vakavia seurauksia kirkollisille yhteisöille. Paavi sanoi, että ”viime elokuusa tuli kuluneeksi 25 vuotta uskonopin kongregaation ohjeesta Libertatis nuntius joistakin vapautuksen teologiaan liittyvistä piirteistä. Asiakirja ”korostaa sitä vaaraa, joka on seurausta joidenkin [...]

Pienet, viisat ihmiset teologien malleja

Kansainvälisen teologisen komission jäsenille viettämänsä messun yhteydessä paavi Benedictus XVI esitteli joulukuun alussa ”todellisen teologin” ominaisuuksia. Paavin mukaan todellinen teologi on sellainen, joka ei luota siihen, että pystyisi itse ymmärtämään tyhjentävästi Jumalan salaisuutta. Paavin mukaan viimeisten parin sadan vuoden aikana esim. Raamatun tutkijoiden keskuudessa ”on ollut suuria asiantuntijoita ja … uskon opettajia, jotka ovat tutkineet [...]

Piispa Brandenburgin sielunmessu

Helsingin piispa Teemu Sippo SCJ vietti perjantaina 4.12. klo 18.00 sielunmessun Tukholman emerituspiispa Hubertus Brandenburgin sielun puolesta Pyhän Henrikin katedraalissa useiden hiippakunnan pappien konselebroidessa. Sielunmessussa rukoiltiin myös kaikkien Helsingin hiippakunnan edesmenneiden piispojen puolesta. In memoriam: Piispa Hubertus Brandenburg

Paavin “hovisaarnaaja” Helsingissä uutenavuotena

Paavillisen talouden saarnaaja, isä Raniero Cantalamessa OFM Cap., käy vuodenvaihteessa Ruotsin vierailunsa päätteeksi myös Suomessa. Uudenvuoden päivänä 1.1. hän osallistuu Pyhän Henrikin katedraalissa klo 11.00 alkavaan päämessuun ja klo 18.00 alkavaan iltamessuun, joissa molemmissa hän saarnaa englanniksi. KATT