Jäsenmaksu – Medlemsavgift – Membership Fee
Helsingin hiippakunnan vapaaehtoinen jäsenmaksu
Frivillig medlemsavgift i Helsingfors katolska stift
Voluntary Membership Fee in the Catholic Diocese of Helsinki
SAAJA: Katolinen kirkko Suomessa
TILI: NORDEA 101430-237491,
VIITE: 90010.
Suomeksi
På svenska
In English
Lisää kysymyksiä? | Mera frågor? | More questions?
Hiippakunnan ekonomi | stiftets ekonom | Diocesan Financial Administrator
mons. Rudolf Larenz (ekonomi@catholic.fi, gsm 044-2909097)
Jäsenmaksun käyttöönotto hiippakunnassamme
Rakkaat sisaret ja veljet!
Ollessani vielä pappisseminaarissa ajattelin, että raha ei ole tärkeää kirkolle. Jumalan Sanaa voi julistaa ilman aineellisia välineitä niin kuin Jeesus Kristus teki. Sen jälkeen olen kuitenkin oppinut, että kirkon lähetystehtävän toteuttaminen vaatii aineellisia perusedellytyksiä. Voidaksemme viettää liturgiaa, ennen kaikkea pyhää messua, me tarvitsemme kirkkoja, kappeleita ja pappiloita. Me tarvitsemme hostioita, viiniä ja kynttilöitä. Kirkkorakennuksissa tarvitaan sähköä, vettä ja lämmitystä. Emme tule toimeen ilman seurakunnan kansliaa, jossa on puhelin, faksi, tietokone ja jäsenrekisteri. Sitä paitsi pappimme joutuvat ajamaan satoja kilometrejä voidakseen vierailla uskovien luona diasporassa. Tämä kaikki maksaa. Niin kuin olette voineet lukea hiippakuntalehdestä, kyseessä eivät ole pikkusummat, sillä elämä Suomessa on melkoisen kallista.
Mistä tämä tarvittava raha tulee? Olemme tähän asti saaneet vähän yli puolet siitä Saksasta. Aikaisemmin saimme osan myös Jeesuksen pyhän sydämen pappien Hollannin provinssilta. Noin kuudesosan lahjoitatte te, rakkaat katolilaiset, kolehteina seurakuntiinne. Niiden avulla peitetään osittain seurakuntien juoksevat kulut. Toinen osa näistä juoksevista kuluista maksetaan hiippakunnan kassasta. Runsas kolmasosa muodostuu vuokra- ja korkotuloista sekä perinnöistä, joita saamme – tosin hyvin harvoin. Tilanne on alkanut kuitenkin muuttua.
Ennen kuin siirryn siihen, haluaisin ensin sanoa muutaman sanan pappien taloudellisesta tilanteesta. Hiippakunnassamme työskentelevät papit ovat saaneet osan elannostaan ulkomailta ja pienen osan seurakunnasta. Tämä on kattanut asumisen, vaatetuksen ja ravinnon sekä vähimmäismäärän henkilökohtaisia tarvikkeita. Kukaan papeistamme ei saa työstään palkkaa. Sama koskee piispaa. Käytännössä olen tuonut kaiken, mitä minulla on, mukanani Puolasta. Professuurini Lublinin katolisessa yliopistossa riittää henkilökohtaisten kulujeni peittämiseen.
On myös mainittava, että Neokatekumenaalisen tien jäsenet Italiasta ovat avustaneet hiippakuntaamme merkittävällä tavalla. He ovat rahoittaneet suuremmaksi osaksi Oulun kirkon rakentamisen ja he rahoittavat täysin Redemptoris Mater lähetysseminaarin toiminnan.
Niin kuin jo edellä mainitsin, katetaan yhä vielä yli puolet kaikista menoista Saksasta saaduin lahjoituksin. Valitettavasti tämä tuki vähenee pikkuhiljaa, mutta pysyvästi. Se ei johdu siitä, että avustusjärjestöt eivät enää haluaisi auttaa meitä. He eivät vain voi tehdä sitä niukkenevien omien resurssiensa takia. Katolilaisten määrä Saksassa on vähenemässä, ja sitä paitsi myös siellä on työttömyyttä ja matalapalkkaisuutta. Siksi myös siellä kolehdeista ja kirkollisverosta saatavat tulot ovat laskeneet.
On epätodennäköistä, että Saksasta saatava apu tulevaisuudessa jälleen kasvaisi. Siksi meidän täytyy ottaa itse kirkostamme enemmän vastuuta. Olen vakuuttunut siitä, että meidän on mahdollista tulla taloudellisesti itsenäisiksi. Eiväthän katolilaiset Suomessa ole sen köyhempiä kuin saksalaisetkaan. Meidän pitää muistaa, että Saksasta saamamme raha ei tule pääasiassa rikkailta, vaan tavallisilta, jopa vähävaraisilta ihmisiltä.
Viimeisen vuoden aikana talousneuvosto, pappienneuvosto, piispanneuvosto ja pastoraalineuvosto ovat käsitelleet tätä asiaa suunnitelmallisesti. Mikään näistä elimistä ei ole nähnyt jäsenmaksulle realistista vaihtoehtoa. Myös tämän maksun suuruutta on arvioitu ja päädytty 1,5 prosenttiin katolilaisten tuloista.
Tämä maksu ei ole mikään poikkeus kirkkojen elämässä. Täällä Suomessa kaikki luterilaiset ja ortodoksiset kristityt maksavat kukin seurakunnasta riippuen lakisääteistä kirkollisveroa 1–2%. Myös muiden kirkkojen jäsenet ovat moraalisesti velvollisia tukemaan omaa yhteisöään samalla tavalla. Pienissä uskonnollisissa yhteisöissä tämä maksu on korkea.
Tanskassa katolilaiset maksavat jäsenmaksua 2% tuloistaan. Islannissa sitä vastoin valtio tukee kaikkia kirkkoja yhtäläisesti niistä verovaroista, jotka kaikkien kansalaisten on maksettava. Lähes samanlainen käytäntö on Norjassa. Ruotsissa katolisella kirkolla on ollut vuodesta 2000 lähtien oikeus kantaa kirkollisveroa. Kirkollisverokäytäntö on voimassa myös esimerkiksi Saksassa ja Italiassa. Suomessa kirkkomme on anonut virallisesti lupaa kirkollisveron kantamiseen, mutta valitettavasti sitä ei ole myönnetty.
Rakkaat sisaret ja veljet! En haluaisi tässä lainata kirkkolakia ja viidettä kirkon käskyä katekismuksesta osoittaakseni, että jokaisella katolilaisella on omantunnon velvollisuus tukea taloudellisesti kirkkoaan. On kysymys kaikesta muusta kuin rikastumisesta tai ylellisyydestä. On kysymys vähimmäismäärän turvaamisesta, jotta kirkko voi toimia.
Tämä jäsenmaksuista saatava tulo suunnataan periaatteessa seuraavasti: Sillä katetaan sellaisia kustannuksia, joista seurakunnat eivät pysty itse kokonaan huolehtimaan. Lisäksi sillä tuetaan välttämättömiä remontteja, tarvittavia toimistolaitteita sekä Katolista tiedostuskeskusta, Katekeettista keskusta, Stella Marisia, hiippakunnan kuuriaa, teologianopiskelijoidemme opintoja, lasten kesäleirejä, niiden pappien ylläpitoa, jotka eivät kuulu mihinkään yhteisöön sekä seurakuntien autohankintoja, vain tärkeimmät kohteet mainitakseni.
Sanomattakin on selvää, että jäsenmaksu ei korvaa seurakuntien sunnuntaikolehtia. Jäsenmaksun ja kolehdin tarkoitus on erilainen. Kolehti on tarkoitettu ensisijaisesti seurakunnan jokapäiväisen elämän ja toiminnan ylläpitämiseen. Jäsenmaksu on puolestaan tarkoitettu sellaisten suurempien kulujen peittämiseksi, jotka koskevat laajemmin hiippakunnallista elämää niin kuin edellä jo mainitsin. Sillä saatavilla tuloilla peitetään myös sellaiset kulut, joita mikään seurakunta ei voi yksin kantaa, kuten suuret korjaus- ja rakennustyöt.
Rakkaat sisaret ja veljet! Pyydän teitä harkitsemaan tätä tukipyyntöä vastuuntuntoisesti ja suhtautumaan myönteisesti hiippakuntamme eri neuvostoissa tehtyyn ehdotukseen ratkaista kirkkomme ongelmat. Tämä ei ole laki, mutta jokaisen katolilaisen pitäisi omien mahdollisuuksiensa mukaan täyttää tämä velvollisuus. On kysymys meidän kirkostamme, teidän kirkostanne. Ilman tätä jäsenmaksua meidän kirkkomme ei voi kehittyä eteenpäin, vaan se alkaa taantua.
Helsingissä, 26.9.2004
+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa
Piispan kirje kaikille katolilaisille jäsenmaksun suorittamisesta Helsingin hiippakunnassa
Rakkaat sisaret ja veljet!
Syyskuun 26. päivänä käännyin puoleenne pyytääkseni teitä osallistumaan hiippakuntamme toiminnan taloudelliseen tukemiseen suorittamalla säännöllisesti 1,5 % suuruista jäsenmaksua tuloistanne. Asiaan liittyvä paimenkirje on luettu kaikissa seurakunnissa ja se on julkaistu Fides-lehdessä sekä hiippakunnan kotisivuilla, mistä se on luettavissa suomen ja ruotsin lisäksi joillakin muilla kielillä (www.catholic.fi/hiippakunta/maksu). Tässä yhteydessä haluan vilpittömästi kiittää teitä kaikkia, jotka olette tukeneet rukouksellanne, työllänne ja myös taloudellisin panoksin omaa paikalliskirkkoanne.
Kuten paimenkirjeessäni kirjoitin, jäsenmaksu on aivan eri asia kuin sunnuntaisin messuissa kerättävä kolehti. Kolehdilla tuetaan seurakuntaa, kun taas jäsenmaksun avulla tuetaan koko hiippakuntaa eli sellaisia toimintoja ja hankkeita, jotka hyödyttävät ja ovat jopa välttämättömiä jokaiselle seurakunnalle, mutta joita seurakunnat eivät yksin pysty kustantamaan. Käännyn nyt puoleenne vielä kerran, että suorittaisitte jäsenmaksunne tuntien vastuunne hiippakuntamme toimintaedellytyksistä.
Lopuksi käytännöllinen seikka: Paimenkirjeessäni puhuin jäsenmaksun yhteydessä yksinkertaistaen ansiotuloista. Tämän kirjeen mukana saamassanne materiaalissa esitetään tarkennuksia ja esimerkkejä siitä, mistä tuloista täsmälleen on kysymys.
Puolestanne rukoillen ja hyvää tahtoanne arvostaen.
Helsinki, 27.9.2004
+ Józef Wróbel SCJ
Helsingin piispa
Ibruktagande av medlemsavgift i vårt stift
Kära systrar och bröder!
När jag ännu var i prästseminariet, tänkte jag att pengar inte är viktigt för kyrkan. Guds ord går att förkunna såsom Jesus Kristus gjorde utan materiella medel. Därefter har jag dock lärt, att det krävs materiella grundförutsättningar för att förverkliga av kyrkans missionsuppgift. För att vi skall kunna fira liturgin, framför allt den heliga mässan, behöver vi kyrkor, kapell och prästgårdar. Vi behöver hostior, vin och ljus. I kyrkobyggnaderna behövs elektricitet, vatten och uppvärmning. Vi kan inte klara oss utan församlingens kansli, där man har telefon, fax, dator samt medlemsregister. Därtill är våra präster tvungna att köra hundratals kilometer för att kunna besöka troende i diasporan. Allt detta kostar. Såsom ni har kunnat läsa i stiftstidningen, gäller det inte små summor, emedan det är nog så dyrt att leva i Finland.
Varifrån kommer de erforderliga pengarna? Hittills har vi erhållit litet mer än hälften från Tyskland. Tidigare fick vi också en del av Jesu heliga hjärtans prästers provins i Hollands provins. Cirka en sjättedel skänker ni kära katoliker som kollekter till era församlingar. Med tillhjälp av dessa täcker man till en del av församlingarnas löpande utgifter. Andra hälften av dessa löpande utgifter betalas ur stiftets kassa. Drygt en tredjedel utgörs av hyres- och ränteinkomster samt arv, som vi erhåller – dock mycket sällan. Situationen håller dock på att ändras.
Före jag går över till detta, vill jag först säga några ord om prästernas ekonomiska situation. De präster som arbetar i vårt stift har fått en del av sin utkomst från utlandet och en liten del av församlingen. Detta har täckt boende, beklädnad och utfodring jämte ett minimum av personliga förnödenheter. Ingen av våra präster erhåller lön för sitt arbete. Samma gäller biskopen. I praktiken har jag hämtat med mig allt vad jag har från Polen. Min professur i det katolska universitetet i Lublin räcker till för att täcka mina personliga utgifter.
Det bör också nämnas, att medlemmarna i den neokatekumeniska vägen i Italien, har på ett betydande sätt hjälpt vårt stift. De har till största delen finansierat bygget av kyrkan i Uleåborg, samt finansierar helt Redemptoris Mater -missionsseminariets verksamhet.
Såsom jag redan nämnde tidigare, täcker man ännu över hälften av alla utgifter med donationer från Tyskland. Tyvärr avtar detta stöd småningom helt och hållet. Detta beror ej på att biståndsorganisationerna inte mera skulle vilja hjälpa oss. De klarar helt enkelt inte av det på grund av sina egna sinande resurser. Katolikernas antal i Tyskland håller på att minska och även där finns arbetslöshet och lågavlönade. Därför har inkomsterna från kollekterna och kyrkoskatten minskat även där.
Det är osannolikt att biståndet som erhålls från Tyskland skulle öka i framtiden. Därför bör vi själva ta mera ansvar för vår kyrka. Jag är övertygad om, att det är möjligt för oss att bli ekonomiskt självständiga. Katolikerna i Finland är ju inte fattigare än tyskarna. Vi bör hålla i minnet, att pengarna som erhålls från Tyskland icke huvudsakligen fås från rika människor, utan från helt vanliga till och med mindre bemedlade människor.
Under det senaste året har ekonomirådet, prästrådet, biskopsrådet samt pastoralrådet behandlat denna fråga planmässigt. Inget av dessa organ har funnit ett realistiskt alternativ till medlemsavgiften. Även denna avgifts storlek har värderats och man har kommit till 1,5 procent av katolikernas inkomster.
Denna avgift utgör inget undantag i kyrkornas liv. Här i Finland betalar alla luteraner och ortodoxa kristna, envar beroende på församling, en lagstadgad kyrkoskatt på 1 – 2 procent. Även medlemmar i andra kyrkor är moraliskt skyldiga att stöda sitt eget samfund på samma sätt. I små religiösa samfund är denna avgift hög.
I Danmark betalar katolikerna 2 % av sina inkomster i medlemsavgift. I Island däremot stöder staten alla kyrkor likaledes av de skattemedel som alla medborgare bör betala. Ett likadant förfarande råder i Norge. I Sverige har den katolska kyrkan haft rätt att uppbära kyrkoskatt sedan år 2000. Kyrkoskattsförfarandet är i kraft även i Tyskland och i Italien. I Finland har vår kyrka anhållit officiellt om tillstånd att uppbära kyrkoskatt, men tyvärr har detta inte beviljats.
Kära systrar och bröder! Jag skulle inte här vilja låna kyrkolagen och katekesens femte bud för att påvisa att alla katoliker har en samvetsplikt att ekonomiskt stöda kyrkan. Det är fråga om allt annat än att förvärva rikedom eller lyx. Det gäller att trygga minimimängden så att kyrkan kan fungera.
Inkomsten som erhålls av medlemsavgifterna riktas i princip enligt följande: den täcker sådana utgifter, som församlingarna inte helt kan själva sköta. Därtill stöder man nödvändiga remonter, erforderliga kontorsapparater, samt det katolska informationscentret, det Kateketiska centret, Stella Maris, stiftets kuria, teologistuderandens studier, barnens sommarläger, underhåll av de präster, som inte hör till något samfund samt församlingarnas bilanskaffningar för att nämna några av de viktigaste objekten.
Det är självklart att medlemsavgiften inte ersätter församlingarnas söndagskollekt. Ändamålet med kollekten och medlemsavgiften är olika. Kollekten är i första hand avsedd att upprätthålla församlingens dagliga liv och verksamhet. Medlemsavgiften däremot är avsedd att täcka större utgifter, som berör i större omfattning stiftslivet som jag redan ovan nämnde. Med dessa inkomster täcker man även sådana utgifter, som församlingen inte ensam kan klara av, såsom stora reparations- och byggnadsarbeten.
Kära systrar och bröder. Jag ber er ännu överväga denna begäran om stöd på ett ansvarsfullt sätt samt att förhålla er positivt till förslaget, som gjorts i vårt stifts olika råd, för att lösa vår kyrkas problem. Detta är ingen lag, men alla katoliker borde i enlighet med sina egna möjligheter fullgöra denna plikt. Det är fråga om vår kyrka, er kyrka. Utan denna medlems avgift kan vår kyrka inte vidare utvecklas, utan den börjar retardera.
Helsingfors, 26.9.2004
+ Józef Wróbel SCJ
Biskopen av Helsingfors
Biskopens brev till alla katoliker med anledning av den medlemsvgift som tas i bruk i Helsingfors stift
Kära bröder och systrar
I ett herdebrev daterat den 26 september bad jag er ekonomiskt stöda verksamheten i vårt stift genom att regelbundet betala en medlemsavgift som motsvarar 1,5% av era inkomster. Herdebrevet har upplästs i alla församlingar och publicerats i tidningen Fides och på stiftets hemsida, där det är möjligt att läsa det på svenska, finska och även på andra språk (www.catholic.fi/hiippakunta/maksu). I detta sammanhang vill jag uppriktigt tacka er alla, som stöt er egen lokalkyrka med böner, arbete och även ekonomiskt.
Medlemsavgiften är, så som jag skrev i herdabrevet, något helt annat än den kollekt som uppbärs i samband med söndagsmässan. Med kollekten understöder vi församlingen, medan man med medlemsaviften stöder hela stiftet. Det vill säga sådana verksamhetsformer och projekt som gynnar och t.o.m. är oumbärliga för församlingen, men som församlingarna inte ensamma förmår bekosta. Jag vänder mig till er än en gång, med förhoppningen att ni skulle känna er manade att betala medlemsavgiften, och på så sätt bidra till vår verksamhet.
Till slut en praktisk detalj: I mitt herdebrev sade jag något förenklat att medlemsavgiften räknas på basen av förvärvsinkomsterna. I det bifogade materialet ges exempel av vilka det framgår på vilka inkomster medlemsavgiften baserar sig.
Jag ber för er och värdesätter er goda vilja,
+ Józef Wróbel SCJ
Biskopen av Helsingfors
On the occasion of introducing the membership fee in our Diocese
Dear sisters and brothers!
When I was still studying in the seminary, I thought that money was not an important matter for the Church. God’s Word could be announced, I thought, without material means, just as Jesus Christ did. Since then I have learned that to fulfil its mission, the Church needs a minimum of material means. To celebrate the liturgy, above all the Holy Mass, we must have churches, chapels and parish houses. We need hosts, wine and candles; the church buildings need electricity, water and heating. We can not function without a parish office that has a phone, fax, computer and register. Furthermore, our priests have to travel hundreds of kilometres in order to visit regularly the Catholics in the Diaspora. All that costs money. As published in FIDES this is no small sum as life in Finland is rather expensive.
Where does this money come from? Until now, we have received slightly more than the half the amount from Germany. In the past, we have also received a part from the Dutch province of the Sacred Heart priests. You – the Catholics in Finland – donate approximately one sixth of the sum through the collections in the parishes. This covers in part the running costs of the parishes. The other part is paid for by the Diocese. Finally, a third part comes from rents, interests and – even though not very often – from inheritances. But the situation has begun to change.
Before I address that, let me say a word about the economic situation of the priests. The priests who work in our Diocese have been supported in part by donations from abroad and to a smaller degree by the parishes. This support includes housing, clothing and food, as well as a minimum of personal items. None of our priests gets a salary for his work. This also holds for the bishop. Practically everything I have, I brought with me from Poland. The money I earn by working as a professor in Lublin for some weeks is sufficient to cover my personal expenses.
An important contribution comes from the members of the Neocatechumenate in Italy. They have financed the major part of the church in Oulu and are now completely financing the seminar for priests Redemptoris Mater.
As I have already mentioned above, more than half of the budget is covered by money from Germany. Unfortunately, this support is decreasing slowly, but surely. This is not because the charitable organizations do not want to help us. They simply can not because their resources are diminishing. Not only is the number of Catholics in Germany decreasing, but Germany is also experiencing unemployment and low incomes. This is why collections and church taxes there have also diminished.
We should not expect that assistance from Germany will increase again in the future. We simply have to take better care of our Church. I am convinced that it is possible to become economically more independent. Catholics in Finland are not really poorer than Catholics in Germany. We must not forget that the donations from Germany do not come mainly from rich people, but from ordinary people with middle class incomes.
Last year, the economic council, the priestly council, the bishop’s council and the pastoral council have systematically focussed on this problem. None of these bodies have seen a realistic alternative to membership fee. An estimate has been made on the amount of the fee, and the decision resulted in 1.5 per cent of the income of Catholics.
Such an amount is not an exception in the life of our local churches. Here in Finland, according to the law all Lutheran and Orthodox Christians pay church taxes that vary from one to two per cent according to parish. But also the members of other communities are morally obliged to support their own church in a similar way. It is common that in small communities the contribution fee is relatively high.
Catholics in Denmark pay a voluntary church tax of two per cent of their income. In Iceland, all churches are supported directly by the state on an equal basis from taxes paid by every citizen. In Norway, the system is more or less similar. In the year 2000, the Catholic Church in Sweden has obtained the right to church taxes. Church taxes are also paid in Germany and Italy, for instance. In Finland, our Church has applied officially for being granted the possibility of levying Church tax, but this has been denied.
Dear sisters and brothers! I don’t want to quote the Codex of Canon Law and the fifth Church Commandment of the Catechism in order to show that every Catholic has an obligation in conscience to support his Church. It is anything but a matter of enriching the Church or luxury, rather it’s about obtaining the minimum in order for the Church to function. The membership fee will be used in the following way: it will cover all the expenses that the parishes can not take care of entirely themselves. In addition it will support the necessary renovations, office machines for the Information Centre, the Catechetical Centre, Stella Maris, the diocesan Curia (Bishop’s office), for the theological studies of our priest candidates, children’s summer camps, and for maintaining the priests in our Diocese who do not belong to any community, and finally for a car for each parish. These are only the most important issues.
It must be said very clearly that the membership fee does not replace the Sunday mass collections. The aim of both membership fee and the collections is quite different. While the collections are destined for supporting the everyday life and activities of the parish, the membership fee will be destined to cover the more extensive expenses as in the above mentioned tasks which a single parish is incapable of financing alone.
I want to ask you, dear sisters and brothers, to think over this issue in a calm and responsible way and to accept this solution that is also supported by the different aforementioned councils. At stake is our Church, your Church. Without the membership fee, our local Church can not grow, but rather begin to diminish.
Helsinki, 26.9.2004
+ Józef Wrobel SCJ
Bishop of Helsinki
Letter of the Bishop of Helsinki to all Catholics on the occasion of introducing the membership fee in our Diocese
Dear brothers and sisters,
On September 26th that was read in all churches on that day I have addressed you with the invitation to contribute to financing the Diocese by paying a regular membership fee of 1,5% of your monthly income. This letter is published on the internet page of our Diocese in Finnish, Swedish, English and some other languages (www.catholic.fi/hiippakunta/maksu), whence I need not repeat myself here. Before I come to another point, I would like to express, by this letter, my heartfelt thanks and recognition to all of you, who have supported our local Church with their prayer, work and money.
In my pastoral letter I have stressed that the membership fee is something entirely different from the Sunday collections. While the collections support the activities of the parish, the membership fee supports the whole Diocese and therefore all those services from which all the parishes benefit without being able to finance them, like the Catechetical Centre, the Information Centre, the studies of the priest candidates, etc. I would like to appeal once more to your generosity in supportimg these services that are of vital importance to our Church.
Finally I’d like to address a practical issue. In my pastoral letter I have spoken simply of “income” in the context of the membership fee, because I did not want to enter into technical details. As an annex to this letter you will find some precisions and instructions.
Helsinki, September 27th, 2004
+ Józef Wróbel SCJ
Bishop of Helsinki